maanantai 29. huhtikuuta 2013

Huhtikuussa

Huhtikuussa valmistui:

- 5 paria sukkia
- isoäidinneliöitä äitienpäiväpeittoon
- muutama isoäidinneliö työkaverin tyttären liiviin (ei aikaisemmin ees raportoitu)

Kesken on siis edelleen oma musta villatakki sekä äitienpäiväpeitto.

Viikon 18 sukat


Tälläkin viikolla valmistui mummin tilaamat tossut.
Nämä on 7veikkaa no 5 puikoilla. 
Nyt tuli ehkä liian suuret.
Seuraava kokeilu siis no 4 puikot ja lisää silmukoita.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Peiton tilanne

Peiton tilanne on nyt tämä. 
Oon yrittäny tehdä aina yhden rivin (5palaa) viikossa valmiiks ja yhdistää peittoon. 
Tähän kyl koukuttuu ja tekis mieli tehdä viel yks ja yks ja yks pala. 
Alkaa vaan jämälangat olee pikkasen tylsän ja saman värisiä, mut niillä mennään.


perjantai 26. huhtikuuta 2013

Viikon 17 sukat onkin tossut




Sain mummiltani mallitossut ja toiveen tehdä samanlaiset (oikeastaan useemman parin). Pienen tutkailun ja googlettamisen jälkeen löysin ohjeen ja onnistuin tekemään tossut. Näitä siis teen jatkossa lisää mummille, taitavat päätyä lahjoiksi. Näissä lankana 7veikan jämiä ja puikot no 4. Näistä tuli hieman naftit, joten seuraaviin kokeilen puikkoja no 5 tai lisään muutaman silmukan. Neulominen oli nopeaa, saumojen näpertely vei jonkin verran aikaa.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Viikon 16 sukat

Jälleen tennarisukat
koko 39
seiskaveikkaa
mummulle äitienpäivänä


Kyllä niitä 2 paria on

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Viikon 15 sukat

Tennarisukat
koko n. 38
seiskaveikkaa
pukinpussiin

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Äitienpäivä-peitto isoäidinneliöistä

Mummini oli siivonnut lankojaan ja löytänyt mun joskus aikoja sitten virkkaamia isoäidinneliöitä. Sain palaset itelleni, jos jotain niistä joskus vaikka tekisin. 
Siitä se idea sitten lähti. Mummille peitto äitienpäivälahjaksi. Ehkä jo tämän vuoden. Osa palasista oli niin kamalia ja täynnä virheitä ettei niitä voi hyödyntää, mut joitakin peittoon tulee. 
Lankoina tässä lähinnä jämiä omista varastoista 
ja valkoista seiska veikkaa uudesta kerästä kiinnittämiseen. 

Tästä lähdettiin

"Työpöytä" ja lankoja

Edistymistä

Tämän hetkinen tilanne
 Saapa nähdä tuleeko valmista ajoissa. 
 Stressiä tästä ei oteta.

Viikon 14 sukat- Käkkäräpään sukat

Pinkkiä Isoveljeä
Koko 26
Puikot no 4

Edelleen aikataulussa, tosin nyt on menty sieltä missä aita on matalin.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Maaliskuussa

Maaliskuussa valmistui:
- 4paria sukkia (ihan tavotteessa mennää edelleen)
- serkkuvauvan elikkäs pikkusällin peitto
- kaksi virkattua puhelinpussukkaa

Edelleen kesken oma musta villatakki. Pientä edistystä tapahtunut.
Lisäksi alotettu isoäidinneliöpeitto.Siitä lisää myöhemmin.